kll2019 mitalihaastattelut sunnuntai 17.3.2019

M16

Päivän mitalistit Ike Melnits hopeaa (vas.), Niko Anttola kultaa ja Luukas Siitonen pronssia.

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä

Sunnnuntai aloitettiin takaa-ajojen merkeissä Sauvosaaressa ja jälleen järjestävän seuran kannalta mainiosti. Tiukan loppukirikamppailun tuloksena Niko Anttola vei eiliseen tapaan voiton M16-sarjassa. Toisena 0.6 sekuntia Anttolasta maaliin saapui Ike Melnits ja kolmantena voittajaa perässä 1.4 sekuntia Luukas Siitonen.

Kisan mitaleista kävivät kauppaa neljä poikaa, jotka olivat kasassa jo noin kahden kilometrin kohdalla.

- Tarkoitus oli katsoa, mitä muut tekevät, kertoo Anttola taktiikastaan. Kiinnioton jälkeen hänen tarkoituksenaan oli päästä mahdollisimman helpolla ja se siivittikin Anttolan KLL-kisojen kaksoismestariksi.

Melnits ei ajatellut voiton kiertävän häntä, vaikka tänään voitto jäi pienestä kiinni.

- Siisti kisa, Melnits toteaa ja kertoo kauden olevan tältä osin lähes paketissa.

Siitosen puolella olivat tänään kymmenykset ja hän kertookin fiiliksen olleen parempi kuin eilen. Latu oli Siitosen mukaan melko kapea ohituksille, mutta kolmospaikalta oli helppo tulla loppuun. Tämä toikin Siitoselle hänen ensimmäisen KLL-mitalinsa. Siitosella on tarkoituksena hiihtää tänäkin vuonna Lapponiassa, jossa hän on ennenkin startannut numerolappu rinnassa.

M15

M15 sarjan mitalikolmikko: Herman Happonen (vas.), Arttu heikkinen ja Jalmari Bergqvist.

Eiliseen tapaan Arttu Heikkinen otti voiton ja Herman Happonen toisen sijan. Kolmanneksi nousi viidenneltä sijalta Jalmari Bergqvist.

Heikkinen kertoi hiihtäneensä koko matkan rennon kovaa, koska eroa seuraavaksi lähteneeseen Happoseen oli lähdössä jo 21 sekuntia. Ero kuitenkin kasvoi maaliin tullessa, vaikka Heikkinen kertoo löysänneensä hieman vauhtia stadionille päästessään.

Happosella oli samanlaisia mietteitä rennon kovasta matkavauhdista kuin Heikkiselläkin.

- Helppoa ja kivaa oli loppuun saakka, toteaa Happonen, joka olisi mielellään hiihtänyt myös porukassa.

Bergqvist kertoo saaneensa edellä lähteneet Verneri Tannisen ja Anton Skutnabban kiinni melko nopeasti.

- Toisella kierroksella hiihdin jo lujempaa ja kolmannella kierroksella hiihdin maksimivauhtia, kertoo irtioton tehnyt Bergqvist.

Mitalikolmikko kertoo jatkavansa vielä hiihtokautta kevään osalta. Eilen kolmanneksi tullut Kittiläläinen Verneri Tanninen taipui takaa-ajon jälkeen sijalle viisi. Kemin Matias Karisaari oli 21.

M14

M14 mitalistit: Anton Packalen (vas.), Daniel Onnela ja Jesse Kähärä.

M14 sarjassa saatiin uusia tuulia mitalikolmikkoon. Voiton vei Daniel Onnela, toiseksi tuli Anton Packalen ja kolmanneksi Jesse Kähärä.

Toisena matkaan lähtenyt ja hurjaa vauhtia pitänyt Daniel Onnela otti tänään voiton takaa-ajosta. Onnela lähti 40 sekuntia Packalenin jälkeen ja tuli reilut kymmenen sekuntia ennen Packalenia maaliin.

- En olisi millään uskonut, että tänään nousen korkeimmalle korokkeelle. Toisen kierroksen alussa aloin kuulemaan väliaikoja siitä, että saavutan koko ajan Antonia. Voitto oli iloinen yllätys, Onnela iloitsi.

Eilinen voittaja Anton Packalen oli kisan jälkeen pettynyt mies. Packalenin suksi hyytyi viimeisen puolentoista kilometrin aikana.

- Sukset eivät luistaneet enää ollenkaan. Onhan tämä sijoitus jäätävä pettymys. Eiköhän tämän talven kisat ole tässä. Viikoksi lähden vielä Lappiin hiihtämään, mutta vain omaksi iloksi, Packalen totesi.

Kolmanneksi eiliseltä seitsemänneltä sijalta nousi Jesse Kähärä. Mies oli vähintään yhtä iloissaan kuin voittaja Onnela.

- Kroppa oli eiliseltä väsynyt, joten en uskonut nousevani puolen minuutin takaa mitaleille. Vähän ennen takasuoraan nousin kolmanneksi ja silloin fiilis nousi, vielä pari kertaa tällä kaudella kilpaileva Kähärä mietiskeli.

Karihaaran visan pojat hiihtivät myös hienosti. Johannes Paaso sijoittui viidenneksi ja Jesse Ylimäki sijalle 26.

N16

N16 mitalikolmikko: Maija Tiainen (vas.), Eevi-Inkeri Tossavainen ja Iina Koskela.

Kultaa N16-sarjassa tuli jälleen Eevi-Inkeri Tossavaiselle ja hopeaa Maija Tiaisella. Iina Koskela nousi pronssille eiliseltä kuudennelta sijaltaan.

Tossavaisen mitaliputki jatkui.

- Ei ollut kultamitalin suhteen hätää, mutta keli oli kyllä raskas, totesi Tossavainen.

Tiaisella tilanne oli myös mitalin suhteen sama kuin eilen. Hän kertoo saaneensa voimia loppuun, vaikka edellisen päivän kolmas roikkui hänen perässään jonkin aikaa.

Kolmanneksi kirinyt Koskela kertoo hiihdon menneen tosi hyvin.

- Sain hyvin väliaikoja ja huomasin selkiä tulevan vastaan. Pääsin aika ajoissa hyville paikoille ja pystyin ottamaan lopun vähän rennommin.

Tytöillä myös kausi vielä jatkuu. Kaikki kolme mitalistia kertovat menevänsä ensi viikonloppuna nuorten SM-hiihtoihin Haapajärvelle.

Visan tytöistä Sanni Pulkkinen sijoittui sijalle 12. ja Anni Oikarinen sijalle 40. Kerttu Pirneskoski joutui keskeyttämään kisan terveydellisistä ongelmista johtuen. Lisäksi keminmaalaisista Milla Kiviaho hiihti sijalle 29. ja Oili Holopainen sijalle 31.


N15

N15-sarjassa saatiin tuplamitalistit: Melissa Lönnström (vas.), Teodora Westerlund ja Jessica Junkkala.

Tytöille mitalihaastattelut ovat tuttua puuhaa, koska jokainen heistä lähtee Kemistä kotimatkalle kahden mitalin kanssa. KLL-mestariksi sunnuntain takaa-ajossa hiihti eilisen tapaan Teodora Westerlund, hopealle Melissa Lönnström ja pronssille Jessica Junkkala.

Westerlund kertoo hänen kotimaastojensa olevan samankaltaiset kuin Kemissä.

- Raskas keli sopii minulle ja suksi toimi tänään tosi hyvin. Aion hiihtää tänä kautena vielä pari kisaa.

Lönnström kertoo lähteneensä rauhassa.

- Jessica sai minut kiinni ja ratkaisu tehtiin vasta lopussa. Kausi alkaa olla paketissa ja siirryn juoksun pariin, kertoo SM-maastoihin tähtäävä Lönnström.

Junkkala kertoo kaluston pelanneen hyvin.

- Jäin loppukirissä hopeasijan, mutta hyvin meni. Minäkin hiihdän vielä pari kisaa ja sitten vaihdan juoksuun.

Paikallisista keminmaalainen Sara Niskanen hiihti hienosti viidennelle sijalle.

N14

N14-sarjan mitalistit: Ella Noora Haapalehto (vas.), Peppi Leppälä ja Selene Rossi.

14-vuotiaiden naisten sarjassa tuplamestariksi hiihti Peppi Leppälä. Hopeaan ja pronssiin tuli hieman muutoksia eiliseen verrattuna; Ella Noora Haapalehto hiihti hopealle ja Selene Rossi pronssille.

- Suksi toimi hyvin ja tiesin, etteivät muut ole ihan perässäni. Tänä talvena aion hiihtää vielä muutaman kisan, kertoo Leppälä kevään suunnitelmistaan.

Haapalehdolla mitali jäi eilen pienestä kiinni.

- Eilinen vähän harmitti, mutta tänään meni tosi hyvin ja suksi toimi. Viisi kilometriä oli aika raskas ja uskon, että minulle olisi sopinut paremmin mäkisempi maasto. En enää kisaile paljoa tänä talvena, mutta ehkä hiihdän viesteissä.

Rossi kertoo takaa-ajon olleen raskasta, mutta kisan kulkeneen hyvin.

- Jouduin ajamaan takaa muita, joten raskasta oli. Sain Ella Nooran kiinni ja hiihdettiin yhdessä, ero tuli sitten loppusuoralla. Minun osaltani kisat taitavat olla tämän kauden osalta hiihdetty.

Torniolainen Hanna Niskanen joutui hieman taipumaan eilisestä ja oli sunnuntain takaa-ajossa viides. Simolaisista Ella Tammi hiihti sijalle 19., Elina Parpala sijalle 24. ja Veera Tammi sijalle 30. Lisäksi keminmaalainen Nea Knuuti oli 43. ja kemiläinen Venla Miettunen 50.

M13

M13-sarjan tuplamitalistit: Melker Wikblom (vas.), Johannes Alarotu ja Jouka Aaltonen.

13-vuotiaiden miesten sarjassa mitalistit olivat lauantaina ja sunnuntaina samat. Voiton otti Johannes Alarotu, hopeaa Melker Wikblom ja pronssia Jouka Aaltonen.

- Luisto alkoi vähän hiipumaan toisella kierroksella ja sitten piti vain painaa sen minkä pystyin, onneksi se riitti, kertoo tämän talven viimeisiä kisoja tänään hiihtänyt Alarotu.

Wikblom kertoo, että hiihto meni hyvin ja sukset luistivat.

- En saanut kiinni edellä menevää, vaikka minulla hyvin menikin. Minulla on vielä ehkä joitakin kisoja tänä keväänä. Kesällä pelaan jalkapalloa ja suunnistan.

Myös Aaltonen yritti ottaa edellä menevää kiinni.

- Olisi pitänyt alussa mennä lujempaa, että olisin saanut kiinni. Tässä taisivat olla minunkin kisani tämän kauden osalta.

Paikallisista Tuukka Posio hiihti hienosti sijalle 16.

N13

N13 mitalistit: Gisela-Mei Hakkarainen (vas.), Signe Jakobsson ja Emmi Nieminen.

Myös N13-sarjan mitalistit pääsevät tänään tuplamitalisteina kotimatkalle. Voittajaksi hiihti Signe Jakobsson, toiseksi Gisela-Mei Hakkarainen ja kolmanneksi Emmi Nieminen.

- En olisi uskonut kisojen menevän näin hyvin tämän viikonlopun osalta. Jalat olivat aamulla vähän väsyneet, mutta tein sen mitä piti, kertoo kaksinkertainen KLL-mestari Jakobsson. Jakobsson aikoo kisata keväällä vielä ainakin pääsiäisenä.

Hakkarainen nosti eilisen sijoitusta yhdellä sijalla ylöspäin ja kertoo vapaan kulkeneen tänään hyvin.

- Olen tyytyväinen suoritukseeni ja latu oli mahtava. Tämä kausi oli varmaan tässä ja alan keskittymään kevään harjoituksiin.

Nieminen oli eilen toinen ja tänään takaa-ajossa kolmas.

- Olin vähän väsynyt, mutta kalusto toimi.

Paikallisista hiihtäjistä Frida Kilpiäinen oli 30. ja Ella-Maria Väisänen 33.

M12

M12-sarjan hopeamitalisti Elmeri Helander (vas.) ja kultamitalisti Valtteri Kinnunen. Kolmas Konsta Juutinen puuttuu kuvasta.

Myös 12-vuotiaiden miesten sarjassa mitalistit olivat samat sunnuntain ja lauantain hiihdoissa. Ainoastaan Elmeri Helander nousi eilisen kolmannelta sijalta toiseksi, mennessään ohi loppusuoralla Konsta Juutisesta, joka sijoittui tänään kolmanneksi. Sarjan tuplamestariksi hiihti Valtteri Kinnunen.

- Hiihdin alusta loppuun täysillä, vaikka lähdössä eroa olikin reilu kaksikymmentä sekuntia, kertoo Kinnunen.

Helander oli tarkoituksensa mukaisesti Juutisen perässä ennen loppusuoraa.

- Lopussa menin sitten ohi. Kittilässä talvi on parhaimmillaan ja aion vielä hiihtää monta kisaa.

Merilappilaisista Nooa Kaunisto hiihti sijalle 19. ja Magnus Eskonniemi 40.


N12

N12-sarjan mitalikolmikko: Emilia Helmi (vas.), Aino Aarnio ja Nella Voutilainen.

Mitalikolmikkoon kuuluivat N14-sarjassa tuplamestari Aino Aarnio, tuplahopeamitalisti Emilia Helmi ja eilisen kuudennelta sijalta pronssille noussut Nella Voutilainen. Kaikki tytöt olivat kuulleet matkan aikana hyvin väliaikoja.

- Hiihto kulki tänään hyvin ja aion hiihtää tämän kevään aikana vielä pääsiäisena, kertoo kahden kultamitalin kanssa kotimatkalle lähtevä Aarnio.

- Keli oli mielestäni liukas ja sain hiihtää rennosti. Minäkin aion hiihtää keväällä vielä joitakin kisoja, kommentoi niin ikään kahden mitalin kanssa kotiin lähtevä Emilia Helmi.

Voutilainen nousi hienosti kuudennelta sijalta tänään pronssille.

- Pääsin takasuoralla eilisen pronssimitalistista ohi ja lopussa ero varmistui. Uskon, että hyvästä venytyksestä oli myös apua. Voutilaisen lajikirjoon kuuluu toisten tyttöjen tavoin muitakin lajeja, kuten voimistelu ja yleisurheilu. Hän aikoo hiihtää ainakin vielä pääsiäisenä Taivalkoskella.

Merilappilaisista Veera Niskanen Keminmaasta hiihti sijalle 7., simolainen Lotta Rossi sijalle 23. ja kemiläinen Edith Kilpiäinen sijalle 29.